Tallitiimi

Tallitiimi ry on pääasiassa Hämeenkyrössä Pirkanmaalla toimiva Suomen Ratsastajainliittoon kuuluva ratsastusseura. Seuran jäsentallit ovat Sata-Hämeen Ratsastuskoulu, Vesajärven Ratsutalli, Ratsutalli Heidi Mäkinen ja Ratsastuskoulu Kartanon Talli.

Ratsastusharrastus on kasvanut Hämeenkyrössä voimakkaasti seuran toimintakaaren aikana. Alun perin Tallitiimi perustettiin nuorisoyhdistykseksi vuonna 1986. Tuolloin jäsenluku oli 32. Kun yhdistyksen tavoitteet muuttuivat urheilullisempaan suuntaan, Tallitiimistä tuli vuonna 1990 ratsastusseura ja Suomen Ratsastajainliiton jäsen. Seuran oma ratsastuskenttä valmistui vuonna 1989. Viimeisin suuri ponnistus oli ratsastushallin valmistuminen vuonna 2000, sekä kunnostus 2018, jolloin maneesiin saatiin uusi kuituhiekkapohja.

Tallitiimin tavoitteena on edistää ratsastusharrastusta ja parantaa alueensa ratsastusmahdollisuuksia, jotta mahdollisimman moni seuran jäsen voisi harrastaa kunto-, kilpa- tai huippu-urheilua edellytystensä mukaan. Vuosittain Tallitiimi järjestää useita kilpailuja koulu- ja esteratsastuksessa. Seura tarjoaa jäsenilleen myös valmennusta ja koulutusta. Seuran taitavimmat ratsastajat kilpailevat aktiivisesti kansallisella tasolla niin koulu- kuin estekentilläkin.

Kilpailutoiminnan lisäksi tärkeää tallitiimiläisille on yhdessäolo ja mukavanhenkiseen porukkaan kuuluminen. Toimintaan ovat alusta lähtien kuuluneet yhteiset retket, joita on lähes vuosittain järjestetty eri hevosaiheisiin kohteisiin. Seuran jäsenten yhdyssiteenä on myös Kannus-lehti, jota ei olisi ilman monien seuran kynäilijöiden panosta. Junioreille on myös järjestetty omia kerhojaan, kun suitsiin on löytynyt sopiva ohjaaja.

Kannus-lehti

Tallitiimi julkaisee omaa jäsenlehteä Kannusta pari kertaa vuodessa. Lehdessä kerrotaan seuran asioista ja seuraan kuuluvien ratsastustallien, Sata-Hämeen Ratsastuskoulun, Vesajärven Ratsutallin, Ratsutalli Heidi Mäkisen, sekä Ratsastuskoulu Kartanon Tallin kuulumisia.